Olihan sillä vähän hankala alku täällä kolkossa ulkomaailmassa. Syntyi lähes kuukauden etuajassa pienenä ja heiveröisenä rääpäleenä ja mammakaan ei meinannut hyväksyä omaksi pojaksi. Vasta lähemmäs vuorokautta myöhemmin Viuhti tajusi, että ”ei hitto, toi on vissiin mun muksu.” Kivikkoisesta alusta huolimatta Joska on ihan kunnon hevonen. Tai pitäisikö sanoa, että kunnollisempi kun kaikki muut meidän suomenputeista yhteensä. Aina niin sosiaalinen ja hyväntuulinen, eikä sitä tunnu ikinä ketuttavan mikään - ei, vaikka raahattaisiin kesken ruokatauon jääkylmään vesisateeseen treenaamaan. Ja ei pidä unohtaa sen harvinaisempaa kimoa väritystä, minkä se onnistui isä-ukoltaan perimään. Komea kun mikä ja fiksukin vielä, mitä muuta sitä hevoselta voi toivoa. Ei sitä ihan heti meinannut uskoa oria omaksi kasvatiksi, kun vertaa sitä muihin tallin putteihin. Onpahan ainakin yksi selväjärkinen olio tallissa.

Joskan hoitaminen ei vaadi yhtään mitään - ei tietoa eikä liiemmin taitoa. Kunhan harjaa osaa pitää räpylässä, se riittää. Hoitaessa ori seisoo kiltisti paikoillaan, eikä sen kiinni sitomisestakaan tarvitse stressata. Ei se mihinkään ole menossa. Karsinan ovi kannattaa kuitenkin varmuuden varalta laittaa huolella kiinni, sillä mikäpä se semmonen hevonen olisi, mikä ei tilaisuuden tullen osaisi karata. Aivan, ei mikään. Se taito on vaan pakko osata - jokaisen nelijalkaisen. Hoitajia kohtaan ori on kiltti kun mikä ja usein se yrittää parhaansa mukaan seurustella ympärillä häärivän ihmisen kanssa. Pääosin tämä kuitenkin tapahtuu vain päätä kääntelemällä, sillä onhan sen oltava perillä tapahtumista. Luonteensa puolesta myös pienet lapset voi harjoitella harjojen heiluttelua Joskan parissa - ei se mitään tee, korkeintaa ystävystyy näiden räkänokkien kanssa. Onhan niillä aina jotain herkkuja taskuissa, joita ne sitten mielellään jakelevat suloisille hevosille, kuten Joska.

Selästä käsin Joska on ihan yhtä helppo ja mutkaton otus kun missä tahansa muussa tilanteessa. Melkein automaatiksi sitä voisi mennä haukkumaan - se, onko se hyvä vai huono juttu, sehän taas on kiinni ihan ihmisestä. Ori toimii pienillä ja huomaamattomilla avuilla, ja kerrat, jolloin se olisi ratsastajan käskyjä kyseenalaistanut, voidaan laskea yhden käden sormilla. Aina se on valmis työntekoon. Vaikka keskellä yötä! Ja aina se jaksaa olla kiltti, kuuliainen ja hiton yritteliäs - edes ihmiset ei siihen pysty. Jos hatun omistaisin, kyllä mä sitä Joskalle nostaisin. Alkuun ori voi kuitenkin olla vähän tahmea ja muistuttaa hitosti liikaa rautakankea, mutta tilanne korjaantuu kunnon alkuverryttelyillä. Hyvät ja monipuoliset alkuverkat takaa sen, että herra kykenee mihin tahansa. Hutaistut verkat taas näkyy negatiivisena kaikessa muussa työskentelyssä.

Kyllä siinä meinaa vakavimmatkin kuolla nauruun, kun seuraa Joskan koulutreenejä. Ei se reppana tunnu tietävän tai edes ymmärtävän, miten ne neljä kinttua pitäisi asetella ja siitä syystä se näyttää huolestuttavasti siltä, että kohta ollaan umpisolmussa - etenkin pohkeenväistöt on koomista seurattavaa. Vaikkei ori taivukkaan Helppo B -tason liikkeitä haastavampaan, on sen askellajit kuitenkin kun luotu kouluratsastukseen. Hiton pehmeät, ilmavat ja ratsastajalle niin ihanteelliset, että selkään meinaa nukahtaa. Ja ei sitä rautakangeksikaan voi mennä haukkumaan (jos verkat vaan on kunnolla suoritettu)!

Mutta esteradoilla se on elementissään! Hiton hyvä hyppytyyli, rohkea ja varma, sekä ehdottomasti luotettava elukka - ei varmasti kiellä tai tee muutakaan tyhmää, ei vaikka ratsastaja virheitä tekisikin. Siksi aloittelevammatkin voi sen selkään kavuta, kyllä se ne vie turvallisesti perille. Esteiden ohikaan Joska ei ikinä ole rynninyt - aina se menee yli, olipa edessä sitten pystyeste tai kerrostalo. Parhaimmillaan se on kuitenkin ehdottomasti rämäpäisen ja asiansa osaavan kuskin alla - sellaisen, joka uskaltaa antaa hevosen itse tehdä päätöksiä. Tällöin Joska näyttää kaikki piilevätkin kyvyt ja se on lähes voittamaton. 

©kasvattaja